Neljän tähden hurlumhei

Turhauttaa. Mua turhauttaa niiin paljon se, että en omista aloitekykyä ja itsekuria. Ihan sama vaikka tekisin minkälaiset lukusuunnitelmat ja koristelisin päiväkirjat, kalenterit ja kämpän seinät eri värisillä stabiloilla kirjotetuilla muistutuksilla ja kellonajoilla, lopulta kuitenkin tulee se turhautumisen itku. Ei auta palautuspäivät eikä viime tippa. Eikä tasan auta sekään, että on sovittu illaks jotain tekemistä, mutta sitä ennen täytyy saada asioita tehtyä. Ehei, mitään merkitystä. Yleensä asiat menee jotenkin näin, esimerkiks tänään. Piti laittaa herätys klo 8, mutta unohdin sen, joten heräsin puol 11. Olin eilen jo suunnitellu meneväni koululle tekemään tehtäviä, koska sielä pystyn jotenki päin edes keskittyä. Noh, söin aamupalan ja siirsin läppärin tähän ruokapöydälle, koska olin unohtanu jo sen kouluunmenosuunnitelman. Ja toisaalta ku muistin sen(toisin sanottuna joku kysy multa, että eikö sun sinne koululle pitänyt mennä), niin hoksasin kuinka äärettömän hankalaa on kulke

Asioiden hoitaminen ja kärryillä pysyminen on taitolaji. Ainaki mulle, ja siis omien asioiden. Kyllä muitten ihmisten asioiden hoitaminen onnistuu, koska se on erilaista ja kivaa ja jännittävää! Kuinka siistiä soitella ympäri vieraan kaupungin lääkärikeskuksia ja selvitellä sopivaa lääkäriä kaverille tai tehä omien tehtävien sijasta kaverin kouluhommia. Mutta ne omat asiat onki sitte asia erikseen, vaikka nyt esimerkiks koulun kanssa. En siis oikeesti tiiä missä, mitä ja millon. Ihan jatkuvalla syötöllä ilmottaudun väärille kursseille tai oon alottanu kurssin ja hoksannu muutaman luennoillaistumiskerran jälkeen että oonki käyny jo kyseisen kurssin. Vaikka olisin tarkistanu suoritukset opettajan kanssa niin näin käy!!En tajua millä järjellä😂 Vähin äänin lopettanu kurssin kesken tai nolona laittanu opettajalle viestin että heh, oonki suorittanu tän jo. Siis tiiättekö ku hävettää ku joku tulee kysyy että onko tehny sitä, tätä ja tota ja en ees tiiä koko kurssin olemassaolosta😂  huonos

Kun on tottunut möläyttelemään, kompuroimaan milloin mihinki pöydän kulmaan, pilaamaan ihmissuhteet, tekemään asioita hetken mielijohteesta ja katumaan niitä myöhemmin. Kun yleisin lause on "emmää muista" ja hyvin usein myös tulee suusta "oho" tai "ainii". Kun on tottunut siihen, että ei osaa olla asiallinen kuten muut, niin on myös tottunut kritiikkiin. Tai en tiiä voiko siihen ikinä tottua, mutta en nyt keksi parempaakaan sanaa. Enkä tarkota suoranaista kritiikkiä pelkästään; silmien pyöritykset ja hohhoijjailut, adhd-oireilun vähättely ja "koitas nyt ryhdistäytyä" tai ehkä raivostuttavin "sä esität" -tyyppiset lauseet menee tohon samaan kategoriaan. Ja sitte ku alkaa jossain vaiheessa huomaamaan olevansa vähän erilainen nopeitten tunteitten vaihteluitten ja ihme säätämisen kanssa niin ei ne omatkaan puheet ja käytös itteä kohtaan mitään kehuttavia ole.  Oon aika armoton ajatuksissani itteä kohtaan, mutta onneks vastapainona on pitkäj

Wikipedia kertoo: " Kiire  on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan." Mun elämässä kiire esiintyy seuraavanlaisesti, sisältäen mm. malttamattomuutta: Joko sitä mysteeriä, että herätyskello soi 4:50, bussi lähtee 6:04 ja every single time juoksen bussiin. Eipä auta vaikka olisin laittanu tuorepuurot valmiiksi hautumaan, ladannu kahvinkeittimen ja pukenu seuraavan päivän vaatteet päälle edellisenä iltana. Hampaiden pesuun kuluu 3min Oral-b:n mukaan, hiuksia en osaa laittaa enkä jaksa aamulla miettiä ulkonäköasioita. Ja jos joku luulee niin minkäänlainen sängyn petaaminen, tyynyjen ja vilttien asetteleminen, tiskipöydän kiillottaminen tai muut vastaavat touhut eivät ole osa aamujani. Enkä toki tarkoita, että olisin ainut joka juoksee aamulla bussiin, mutta tämä vain esimerkkinä. No minuutti sinne ja toinen tänne, sillä elämästäni häviää päivittäin kokonaisia tunteja eli kuusiakymmeniä minuutteja. Äkkiä laskettuna tänään olen onnistunut hukkaamaan 9 tuntia. Kello kahde

En tiiä nyt mistä alotan ja oon jotenki niin innoissani että saattaapi tulla aika sekavaa tekstiä. Kerron nimittäin lääkityksen vaikutuksista mulle. Ehkä mä alotan haittavaikutuksista niin jää sit positiiviset mieleen päällimmäiseks :D Lääkityksen alussa mulla oli suurin piirtein viikon ajan pahoinvointia ja ruoka ei maistunut. Nyt annosnoston jälkeen tää on jäänyt päälle. Aamulla tankkaan ennen lääkkeen ottamista, päivisin en välttämättä syö mitään koska ruokahaluttomuus peittää nälän tunteen enkä siis muista edes syödä. Tai sitten syön vaan kylmiä ruokia, pelkkä lämpimän ruoan haju alkaa oksettaa. Illalla(yöllä) sitten lääkkeen vaikutuksen loppumisen jälkeen saatan syödä monta iltapalaa, lämmintä ja kylmää. Eli siis raskaus ja ramadan yhdessä paketissa. Eksyinpä tässä yks päivä keskustelupalstoille ja jollakin oli kestäny tää yli puoli vuotta, hope so että itellä ei ihan niin pitkään kestä. Laihdutuslääkkeeksi siis oikein mainio tuote. Jos siis haluaa kärsiä jatkuvasta pahoinvoinni

Niinhän siinä sitten kävi, että innostus lähestulkoon lopahti heti blogin avaamisen jälkeen. Eikä siinä mitään yllättävää, onhan tässä lisäksi ollutkin vaikka minkälaisia kiireitä reissaamisesta vapaapäivien viettämiseen. No ei, oon mä koulussakin ja vähän myös töissä käynyt. Sain toiveen kirjottaa aiheesta adhd ala-asteella. Ala-asteajat tuolla aivosopukoissa on lievästi sanottuna pienehkön pölykerroksen alla, mutta mindfulness-, white noisy- ja concerta-cocktail saakoon toimia mikrokuituliinana. Elikkäs oikeastihan mitään mindfulnessia en tässä ala harjoittamaan sillä koen kyseisen toimenpiteen erittäin tylsänä.(Vaikka en sitä koskaan olekaan kokeillut, mutta kuvia nähnyt ja tylsää on.) White noisya, aivot sumentavaa tasaista taustahurinaa, en myöskään jaksa nyt laittaa soimaan, saatan nimittäin nukahtaa ja epähuomiossa julkaista jotain sopimatonta tai lukukelvotonta tekstiä ja jakaa sen kaikelle maailmalle. Concertan otin jo aamulla, joten sen vaikutusta en kykene kumoamaan. Nonii