Jaa sanoiksää jotai
Heissuliveissuli vaan teillekki! mulla tulee korvista ulos kaikkea muuta ku korvakäytävän luontaista eritettä elikkäs vaikkua. Korvista ulos tulee kehopositiivisuus josta en nyt ala jauhaa koska en osaa hillitä itteeni jos "kritisoin" jotain elikkäs moi. Mutta ajattelin jauhaa adhdpositiivisuudesta. Ja anteeksi jo etukäteen koska aihe luultavasti rönsyilee ja viimeistä pilkkua kattoessa ei oo tekstillä ja otsikolla ollut mitään yhteyttä. Vaihtoehtoisesti mikäli et jaksa lukea koko sepustusta, voit siirtyä viimeiseen kirjoitettuun kappaleeseen ja lukea sen. Edit: siis tän otsikkohan oli tosissaan adhdpositiivisuus mutta vaihdoin sen XD
Pyrin ajattelemaan adhd:sta positiivisesti ja kun muutama tuttu on saanut tämän ihanan neljän tähden diagnoosin mun jälkeen niin yritän ensin levittää ilosanomaa siitä diagnoosin ja hoidon aiheuttamasta helpotuksesta. Oikeesti tää on ihan hauskaa, varsinkin vertaisten seurassa. Varsinkin jos kello lähentelee vanhusten heräämisaikaa ja lääkkeen vaikutuksesta ei oo tietoakaan. Sillon se vasta on elämää tämä elämä. Ai että! Ihanaa kiitos kun ootte kamut💝 Ja siis kiva muutenki ku voi tehä kaikkeja erejä juttuloita joita ei ainakaa heti ala katuu. Ja siis niiinku ainaki on ittensä kans hauskaa sillee että päässä vilisee asioita ja tuntuu välillä just siltä että oonkohan sairas mutta emmää varmaa ainakaa vielä oo. Mutta siis adhd on oikeesti myöskin siunaus, en haluais siitä kyllä luopua.
Positiivisuushan ei oo aina helppoo. Ei oo helppoo ajatella että ompas mahtava kaveri tämä nelikirjaiminen yhdistelmä kun voi ottaa elämän vähän rennommin ja heittäytyä seikkailuihin kun kouluhommien sijaan kaiken huomion vie YIT:n oranssi ARP 35- jokuasfalttilana ja keltapukuiset asfalttiukkelit haravoiden kanssa. Tai ne koulun mustavalkoset verhot ja kattopistorasiat joille yrittää miettiä merkitystä. Jonkun hajuvesi, pakko yrittää olla haistelematta ettei tuu migreeniä. Neonvärisellä pohjalla oleva raitapaita edessä istuvalla. Sirisevä älytaulu. Liian matala pöytä tai huono penkki. Hiukset huonosti, pakko laittaa uudestaan kiinni. Nyt roikkuu pari hiusta ylimääräsenä, pitää irrottaa ne. Silmälasit huonosti. Niskoja pakko naksauttaa tähän väliin vähän.
Ja silti sielä takaraivossa jyskyttää ne kasaantuvat kouluhommat ja ahdistus kaikista tekemättömistä töistä. Ja se, että pitäis keskittyä ja kuunnella. Ja se, että pitäis pitää naama suorassa ja olla paikallaan. Ja se kaikki muu normaali, mitä yrittää ja yrittää välillä liikakin ja sitte ku hoksaa antaa itelleen armoa ja heilutella niitä jalkoja tai vinkkailla vähän silmää niin se keskittyminenkin helpottaa.
Kun joku juttelee tai siis yrittää jutella niin usein käy niin että en tosiaankaan enää muista että se tyyppi siinä puolen metrin päässä selittää mulle jotain. Mietin tässä vaan että mitenköhän ton pienen ikkunan saa pestyä kätevimmin, onkohan toi ohikulkija huomannu läikyttäneensä kasvissosekeittoo housuille. Voi ei! nyt tippu lippis pikkupeteltä, pakko seurata loppuun huomaako äiti. Ainiin, siis joo mikähän meijän puheenaihe olikaan. "mmm. niii'i." Eiihh ei se äiti huomannu sitä lippistä, jes nyt se huomas. Voi pientä papparaista, pääseeköhän se nyt kadun yli ja huomaako tuo kääntyvä autoilija sen. AARGH lopeta se karkkipussin rapistelu tai heitän sen seinään! Hei, eikä, nyt pidättelet ittees Rebekka etkä sano mitään tolle parille jotka pitää vauvaa shoppailureissun ajan vaunuihin adaptoidussa kantokopassa. Heheh, noi siskokset puhu siitä yhestä autosta joka meni toissapäivänä meijän ohi. Tekee mieli huutaa että mää tiiän kans ton! "Hei, kuunteleksä?" "eeiii anteeks en kuunnellu yhtään mitä sanoit!"
Heheh, jotenki huomaan peilaavani paljon opiskeluun. Ehkä se johtuu siitä että oon niin reipas ja ahkera opiskelija että eipä päässä oikeen muuta pyörikkään. Tai sit se johtuu siitä että tää ihana frendi näyttäytyy eniten tällä hetkellä opiskelumaailmassa :))) Tai ehkä se johtuu siitä että yli tunti sitten poikaystäväni meni toiseen huoneeseen kuulokkeet päässä kattoo puhelinta että voin rauhassa tehä opinäytetyötä(minkä muuten pitäis ens viikolla olla vähän niinku valmis ja tällä hetkellä opinnäytetyö=valkoinen paperi) ja nyt huomaan että oonkin eksyny tänne.
Ja sitten asiaan. (lue hi taas ti artikuloiden hyvin selkeällä kirjakielellä) Kun tämmöisenä adhd-ihmisenäkin on hankalaa hahah kirjotan tätä yhtä hitaasti ku ajattelen päässäni sanovani :D välillä miettiä niitä positiivisia asioita kun asiat viuhuu ohi, ei huomaa tehneensä tai sanoneensa jotain tai jättäneensä tekemättä jnejnejnejne.(enää ei tartte lukee hitaasti) niin voi kuvitella kuinka vaikeeta se on ei kaikille, mutta joillekkin joilla ei oo omakohtasta kokemusta kys.asiasta. Mun poikaystävällä on adhd, enkä todellakaan ymmärrä miks se välillä ei voi vaan olla rauhassa paikallaan pitämättä jotain ihme jalkazumbaa tai ähinää. Enkä tajua kuinka voi olla mahollista niinku unohtaa joku sovittu tapaaminen tai nukkua kello neljään iltapäivällä. Minä, jolla on sama ongelma eri vivahteilla, en ymmärrä. Vaikka pitäis. Mutta ainakin yritän ymmärtää ja monesti joittenki tilanteitten jälkeen jää miettiin asioita ja hoksaa että joku ei ehkä pysty kontrolloimaan itteensä tai suodattamaan puheita vaikka itekki haluais. Ja siks on tärkeetä että me kaikki meille kaikille ollaan (unohdin sen hienon sanan!) siis silleen että ei niinku heti olla ajattelemassa että se halus tahallee tehä jotain tai loukata tms.
En tiiä koska en oo mikään neropatti mutta epäilen vahvasti, että ilman adhd:ta olis jääny miljoonat naurut nauramatta, hauskat asiat tekemättä, spontaanit puhelut, ikkunastahuutelut ja vahinkonyrkinheilutukset randomeille ihmisille tekemättä. Mitä tulee ihmissuhteisiin, onnekkaasti omistan impulsiivisia ja kovaäänisiä sukulaisia ja ystäviä joiden kanssa ei tarvi esittää. Ilman adhdta tuskin mulla olis poikaystävää(kerrotaan vaikak myöhemmin ni ymmärrätte).
Oon pärjänny aina ja tiiän että pärjään myös tulevaisuudessa. Saan varmasti työn jota rakastan ja jossa adhd ei vaivaa liikaa. Tiiän melko varmaks, että vaikka valmistun lastensairaanhoitajaks(joskus ehkä) ja rakastaisin olla töissä sairaalan lastenosastolla, ei tällä keskittymis- ja tarkkaavaisuuskyvyllä sitä työtä pysty tekemään ainakaan pitkään. Ja ajattelen siks niin, koska siinä työssä ei oo varaa virheille, et voi laittaa 600g pikkukeskoselle vähän liikaa morkkua vahingossa ku sori on adhd. Eli joutuu vähän miettimään myös vastuullisuutta, sitä että haluaako oikeesti joko olla ylistressaantunut koko ajan tai olla rennommin ja odottaa sitä hetkeä kun tulee virhe. Harjoitteluissa adhd ei oo näkyny ohjaajille, vaikka avoimesti oon adhdsta ja tosta virhepelosta puhunu. Näkymättömyys johtuu siitä, että yritän ihan kamalasti, ja lopulta oon migreenissä ku ei kroppa enää pysty hillitsemään ja pakko jotaki kautta purkaa. Joitain asioita on pakko tiedostaa ja tehä valintoja. On silti paljonpaljon vaihtoehtoja ja yhtäkkiä voi löytää ittensä tekemästä jotain, jota ei ikinä olis ajatellu tekevänsä. Haasteet ei tuu ikinä loppumaan(kauhulla odotan jos saan lapsia ja ne vilistää katosta lattiaan) mutta suhtautumista voi muuttaa ja yrittää poimia ne oikeet ongelmat, keksiä niihin ratkaisuja. Pienemmät ongelmat voi ohittaa ja nauraa perään. Pienemmät ongelmat eivät nyt tarkoittaneet lapsia..
Lopuksi haluan sanoa, että positiivisuus nostaa positiivisuutta joten keep going!
Ja nyt meen ripittäytymään tolle murpelle että en oo saanu mitään kahessa tunnissa tehtyä että anteeks ja koita keksiä jotain pitsinnypläystä siellä ku yritän nyt saadan keskittymisen sinne oikeeseen paikkaan eli opintoihin.
Pyrin ajattelemaan adhd:sta positiivisesti ja kun muutama tuttu on saanut tämän ihanan neljän tähden diagnoosin mun jälkeen niin yritän ensin levittää ilosanomaa siitä diagnoosin ja hoidon aiheuttamasta helpotuksesta. Oikeesti tää on ihan hauskaa, varsinkin vertaisten seurassa. Varsinkin jos kello lähentelee vanhusten heräämisaikaa ja lääkkeen vaikutuksesta ei oo tietoakaan. Sillon se vasta on elämää tämä elämä. Ai että! Ihanaa kiitos kun ootte kamut💝 Ja siis kiva muutenki ku voi tehä kaikkeja erejä juttuloita joita ei ainakaa heti ala katuu. Ja siis niiinku ainaki on ittensä kans hauskaa sillee että päässä vilisee asioita ja tuntuu välillä just siltä että oonkohan sairas mutta emmää varmaa ainakaa vielä oo. Mutta siis adhd on oikeesti myöskin siunaus, en haluais siitä kyllä luopua.
Positiivisuushan ei oo aina helppoo. Ei oo helppoo ajatella että ompas mahtava kaveri tämä nelikirjaiminen yhdistelmä kun voi ottaa elämän vähän rennommin ja heittäytyä seikkailuihin kun kouluhommien sijaan kaiken huomion vie YIT:n oranssi ARP 35- jokuasfalttilana ja keltapukuiset asfalttiukkelit haravoiden kanssa. Tai ne koulun mustavalkoset verhot ja kattopistorasiat joille yrittää miettiä merkitystä. Jonkun hajuvesi, pakko yrittää olla haistelematta ettei tuu migreeniä. Neonvärisellä pohjalla oleva raitapaita edessä istuvalla. Sirisevä älytaulu. Liian matala pöytä tai huono penkki. Hiukset huonosti, pakko laittaa uudestaan kiinni. Nyt roikkuu pari hiusta ylimääräsenä, pitää irrottaa ne. Silmälasit huonosti. Niskoja pakko naksauttaa tähän väliin vähän.
Ja silti sielä takaraivossa jyskyttää ne kasaantuvat kouluhommat ja ahdistus kaikista tekemättömistä töistä. Ja se, että pitäis keskittyä ja kuunnella. Ja se, että pitäis pitää naama suorassa ja olla paikallaan. Ja se kaikki muu normaali, mitä yrittää ja yrittää välillä liikakin ja sitte ku hoksaa antaa itelleen armoa ja heilutella niitä jalkoja tai vinkkailla vähän silmää niin se keskittyminenkin helpottaa.
Kun joku juttelee tai siis yrittää jutella niin usein käy niin että en tosiaankaan enää muista että se tyyppi siinä puolen metrin päässä selittää mulle jotain. Mietin tässä vaan että mitenköhän ton pienen ikkunan saa pestyä kätevimmin, onkohan toi ohikulkija huomannu läikyttäneensä kasvissosekeittoo housuille. Voi ei! nyt tippu lippis pikkupeteltä, pakko seurata loppuun huomaako äiti. Ainiin, siis joo mikähän meijän puheenaihe olikaan. "mmm. niii'i." Eiihh ei se äiti huomannu sitä lippistä, jes nyt se huomas. Voi pientä papparaista, pääseeköhän se nyt kadun yli ja huomaako tuo kääntyvä autoilija sen. AARGH lopeta se karkkipussin rapistelu tai heitän sen seinään! Hei, eikä, nyt pidättelet ittees Rebekka etkä sano mitään tolle parille jotka pitää vauvaa shoppailureissun ajan vaunuihin adaptoidussa kantokopassa. Heheh, noi siskokset puhu siitä yhestä autosta joka meni toissapäivänä meijän ohi. Tekee mieli huutaa että mää tiiän kans ton! "Hei, kuunteleksä?" "eeiii anteeks en kuunnellu yhtään mitä sanoit!"
Heheh, jotenki huomaan peilaavani paljon opiskeluun. Ehkä se johtuu siitä että oon niin reipas ja ahkera opiskelija että eipä päässä oikeen muuta pyörikkään. Tai sit se johtuu siitä että tää ihana frendi näyttäytyy eniten tällä hetkellä opiskelumaailmassa :))) Tai ehkä se johtuu siitä että yli tunti sitten poikaystäväni meni toiseen huoneeseen kuulokkeet päässä kattoo puhelinta että voin rauhassa tehä opinäytetyötä(minkä muuten pitäis ens viikolla olla vähän niinku valmis ja tällä hetkellä opinnäytetyö=valkoinen paperi) ja nyt huomaan että oonkin eksyny tänne.
Ja sitten asiaan. (lue hi taas ti artikuloiden hyvin selkeällä kirjakielellä) Kun tämmöisenä adhd-ihmisenäkin on hankalaa hahah kirjotan tätä yhtä hitaasti ku ajattelen päässäni sanovani :D välillä miettiä niitä positiivisia asioita kun asiat viuhuu ohi, ei huomaa tehneensä tai sanoneensa jotain tai jättäneensä tekemättä jnejnejnejne.(enää ei tartte lukee hitaasti) niin voi kuvitella kuinka vaikeeta se on ei kaikille, mutta joillekkin joilla ei oo omakohtasta kokemusta kys.asiasta. Mun poikaystävällä on adhd, enkä todellakaan ymmärrä miks se välillä ei voi vaan olla rauhassa paikallaan pitämättä jotain ihme jalkazumbaa tai ähinää. Enkä tajua kuinka voi olla mahollista niinku unohtaa joku sovittu tapaaminen tai nukkua kello neljään iltapäivällä. Minä, jolla on sama ongelma eri vivahteilla, en ymmärrä. Vaikka pitäis. Mutta ainakin yritän ymmärtää ja monesti joittenki tilanteitten jälkeen jää miettiin asioita ja hoksaa että joku ei ehkä pysty kontrolloimaan itteensä tai suodattamaan puheita vaikka itekki haluais. Ja siks on tärkeetä että me kaikki meille kaikille ollaan (unohdin sen hienon sanan!) siis silleen että ei niinku heti olla ajattelemassa että se halus tahallee tehä jotain tai loukata tms.
En tiiä koska en oo mikään neropatti mutta epäilen vahvasti, että ilman adhd:ta olis jääny miljoonat naurut nauramatta, hauskat asiat tekemättä, spontaanit puhelut, ikkunastahuutelut ja vahinkonyrkinheilutukset randomeille ihmisille tekemättä. Mitä tulee ihmissuhteisiin, onnekkaasti omistan impulsiivisia ja kovaäänisiä sukulaisia ja ystäviä joiden kanssa ei tarvi esittää. Ilman adhdta tuskin mulla olis poikaystävää(kerrotaan vaikak myöhemmin ni ymmärrätte).
Oon pärjänny aina ja tiiän että pärjään myös tulevaisuudessa. Saan varmasti työn jota rakastan ja jossa adhd ei vaivaa liikaa. Tiiän melko varmaks, että vaikka valmistun lastensairaanhoitajaks(joskus ehkä) ja rakastaisin olla töissä sairaalan lastenosastolla, ei tällä keskittymis- ja tarkkaavaisuuskyvyllä sitä työtä pysty tekemään ainakaan pitkään. Ja ajattelen siks niin, koska siinä työssä ei oo varaa virheille, et voi laittaa 600g pikkukeskoselle vähän liikaa morkkua vahingossa ku sori on adhd. Eli joutuu vähän miettimään myös vastuullisuutta, sitä että haluaako oikeesti joko olla ylistressaantunut koko ajan tai olla rennommin ja odottaa sitä hetkeä kun tulee virhe. Harjoitteluissa adhd ei oo näkyny ohjaajille, vaikka avoimesti oon adhdsta ja tosta virhepelosta puhunu. Näkymättömyys johtuu siitä, että yritän ihan kamalasti, ja lopulta oon migreenissä ku ei kroppa enää pysty hillitsemään ja pakko jotaki kautta purkaa. Joitain asioita on pakko tiedostaa ja tehä valintoja. On silti paljonpaljon vaihtoehtoja ja yhtäkkiä voi löytää ittensä tekemästä jotain, jota ei ikinä olis ajatellu tekevänsä. Haasteet ei tuu ikinä loppumaan(kauhulla odotan jos saan lapsia ja ne vilistää katosta lattiaan) mutta suhtautumista voi muuttaa ja yrittää poimia ne oikeet ongelmat, keksiä niihin ratkaisuja. Pienemmät ongelmat voi ohittaa ja nauraa perään. Pienemmät ongelmat eivät nyt tarkoittaneet lapsia..
Lopuksi haluan sanoa, että positiivisuus nostaa positiivisuutta joten keep going!
Ja nyt meen ripittäytymään tolle murpelle että en oo saanu mitään kahessa tunnissa tehtyä että anteeks ja koita keksiä jotain pitsinnypläystä siellä ku yritän nyt saadan keskittymisen sinne oikeeseen paikkaan eli opintoihin.
 |
| On mulla oikeesti oikeeki bf. Kakkua sen sijaan ei. |
Kommentit
Lähetä kommentti