Tänään lähtee

Noniin, ilmeisesti tässä blogin alussa on hyvä kertoa vähän kuka täällä näitä tekstejä kirjottelee. En sitten aio kirjoittaa mitään asiatekstiä joten kielipoliisit ja äidinkielenopettajat älkööt häiriintykö.

Olen siis Rebekka, ja kuten tuosta jossakin päin blogia olevasta palkista tuleekin ilmi, olen tällä hetkellä 22-vuotias sairaanhoitajaopiskelija Tampereelta. Olen kärsinyt keskittymis- ja tarkkaavaisuusongelmista niin pitkään kuin muistan. En ole ollut peruskoulussa se stereotypinen vilkas, opetusta häiritsevä poika (en ainakaan poika, joskus kyllä opetusta häirinnyt). 

Ala-asteella, heti ensimmäisestä luokasta lähtien olen tarvinnut toisinaan luokassa koulunkäynninavustajaa, etenkin matematiikassa hahmottamista vaativat tehtävät ovat osoittautuneet, ja osoittautuvat vieläkin, hankaliksi. En ole ikinä tajunnut niitä kello- ja lämpömittarilaskuja, ylä-asteella sitä jopa opettajakin naureskeli luokan edessä. Siispä, olen tyhmä.

Hmmm.. Huoneeni, joskus koko kämppä, on lähes aina kuin hurrikaanin jäljiltä. Eihän sitä voi muistaa mihin juuri sen tietyn paidan viime kerralla laittoi, ei sänkyä aina tarvitse pedata eikä niitä tavaroita nyt joka ikinen kerta voi muistaa laittaa paikoilleen. Tästä olen saanut, ja saan edelleen (en onneksi pitkään aikaan, kiitos ihanien kämppisten) palautetta. Siispä, olen laiska.

Huomenna tentti, kello lähestyy kolmea päivällä. Eihän tässä vielä kiire ole, muutaman sivun kun illalla luen, niin kyllä siitä kiitettävä räpsähtää. Ja se essee, jonka palautus on kahden tunnin kuluttua, kyllä sen kerkeää hyvin tekemään. No, ei tullut tentistä vitosta, itseasiassa, päätin nukkua aamulla pitkään ja mennä sitten paremmin valmistautuneena uusintatenttiin. Ja esseen palautuksesta; ehkä se opettaja ymmärtää jos ihan kaikkea ei kerkeä ajallaan tekemään. Tai sitten senkin kurssin voi uusia. Siispä, olen saamaton.

Edellä mainittuja tapahtumia on meillä kaikilla maan päällä eläväisillä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ei kai kukaan jaksa aina täysillä panostaa kouluun eikä puunata kämppää joka päivä lattiasta kattoon niin että maalikerrokset saa vaihtaa kuukauden välein.

Ongelmaksi nämä(ja 500 muuta oiretta) muuttuvat silloin kun henkilö niistä kärsii tai ne hankaloittavat elämää jatkuvasti elikkäs minulla ainakin päivittäin ja tunnittain. Siispä hakeuduin lähes 1,5 vuotta sitten ADHD-tutkimuksiin opiskeluterveydenhuollon kautta josta minut ohjattiin psykiatrian poliklinikalle. Muutaman käyntikerran jälkeen olin kuitenkin tippunut listoilta, odottelin kutsua/soittoa polilta moonta kuukautta. Tiesin toki itsekin, että listoilta olin pudonnut mutta en saanut aikaiseksi soittaa polille joten kului lähes päivälleen vuosi ennen kuin otin tämän puheeksi muuta asiaa opiskeluterveydenhuollossa asioidessani. Vuoden sisällä kerkesin parikin kertaa varaamaan yksityisen lääkärin, mutta en joko muistanut tai saanut aikaiseksi mentyä sinne joten peruin käynnit viime hetkellä.

Ja niistä tutkimuksista, olen vihdoin saanut tämän neljän tähden diagnoosin. Oon ihan into piukeena täällä kun sain lääkityksenkin ja heti ensimmäinen lääke, vaikka pienellä annostuksella onkin, hiljensi päässäni olevan jatkuvan metelin. Lääke ainakin toimii, oli se sitten plasebovaikutus tai ihan oikea vaikutus. 

Tutkimuksiin hakeutuessani päätin, että heti kun saan diagnoosin, alan kirjoittamaan blogia. Ihan vain omaksi iloksi, tietoisuuden levittämiseksi ja ehkä joku voi saada vertaistukea tai päivän naurut. Tähän tietysti minut hyvin tunteva serkkuni kommentoi " aiotko muka saada kirjotettua sitä?". No aion, ainakin näin aluksi, ja tuleehan niitä innostusjaksoja aina välillä kun on niin tehokas ja aikaansaava että mummotkin tippuu pyörätuoleistaan kun Heikkilä on vauhdissa. Ja hei, mikäli jotain kiinnostaa niin otan mielelläni vastaan aihe-ehdotuksia! Ja muutenkin palautetta, yritän muistaa välillä tsekkailla kommentteja.

Enää en ole tyhmä, en laiska enkä saamaton. En toki ole muuttunut, tai samalla sekunnilla diagnoosin asettamisen kanssa ymmärtänyt näitä kellolaskuja tai lopettanut ainaista jalan heiluttamista. Sen sijaan osaan ajatella itsestäni armeliaammin, käyttää hyödykseni lääkitystä ja keksiä uusia keinoja ADHD:n kanssa elämiseen.