Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Turhautuminen

Kuva
Turhauttaa. Mua turhauttaa niiin paljon se, että en omista aloitekykyä ja itsekuria. Ihan sama vaikka tekisin minkälaiset lukusuunnitelmat ja koristelisin päiväkirjat, kalenterit ja kämpän seinät eri värisillä stabiloilla kirjotetuilla muistutuksilla ja kellonajoilla, lopulta kuitenkin tulee se turhautumisen itku. Ei auta palautuspäivät eikä viime tippa. Eikä tasan auta sekään, että on sovittu illaks jotain tekemistä, mutta sitä ennen täytyy saada asioita tehtyä. Ehei, mitään merkitystä. Yleensä asiat menee jotenkin näin, esimerkiks tänään. Piti laittaa herätys klo 8, mutta unohdin sen, joten heräsin puol 11. Olin eilen jo suunnitellu meneväni koululle tekemään tehtäviä, koska sielä pystyn jotenki päin edes keskittyä. Noh, söin aamupalan ja siirsin läppärin tähän ruokapöydälle, koska olin unohtanu jo sen kouluunmenosuunnitelman. Ja toisaalta ku muistin sen(toisin sanottuna joku kysy multa, että eikö sun sinne koululle pitänyt mennä), niin hoksasin kuinka äärettömän hankalaa on kulke