Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

kiire kiireempi kiirein

Kuva
Wikipedia kertoo: " Kiire  on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan." Mun elämässä kiire esiintyy seuraavanlaisesti, sisältäen mm. malttamattomuutta: Joko sitä mysteeriä, että herätyskello soi 4:50, bussi lähtee 6:04 ja every single time juoksen bussiin. Eipä auta vaikka olisin laittanu tuorepuurot valmiiksi hautumaan, ladannu kahvinkeittimen ja pukenu seuraavan päivän vaatteet päälle edellisenä iltana. Hampaiden pesuun kuluu 3min Oral-b:n mukaan, hiuksia en osaa laittaa enkä jaksa aamulla miettiä ulkonäköasioita. Ja jos joku luulee niin minkäänlainen sängyn petaaminen, tyynyjen ja vilttien asetteleminen, tiskipöydän kiillottaminen tai muut vastaavat touhut eivät ole osa aamujani. Enkä toki tarkoita, että olisin ainut joka juoksee aamulla bussiin, mutta tämä vain esimerkkinä. No minuutti sinne ja toinen tänne, sillä elämästäni häviää päivittäin kokonaisia tunteja eli kuusiakymmeniä minuutteja. Äkkiä laskettuna tänään olen onnistunut hukkaamaan 9 tuntia. Kello kahde